Olemme tunteneet pitkään. Olet ystäväni. Olemme tehneet yhdessä kaikenlaista, olemme kokeneet kaikenlaista. Tiemme veivät eri suuntiin. Ystävyys pysyi. Kunnes... tuli hetki jolloin perustin perheen, sinä pysyit lapsettomana omasta tahdostasi. Tapasimme, juttelimme ja näimme. Et tullut meille. Et siedä lapsia. Vihaat lapsia.

Olen tullut tulokseen, että jos vihaat lapsia, emme voi olla enää ystäviä. Minulla on perheeni, johon kuuluvat lapseni - elämäni tärkeimmät pienet ihmiset.

Arvostan suuresti sinua lapseton ystäväni, joka omasta vapaasta tahdostasi olet lapseton, mutta kuitenkin hyväksyt lapseni. Onnittelet lasten syntymän johdosta. Kysyt mitä heille kuuluu, vaikka oikeasti et olisikaan kiinnostunut, kysyt ihan vain kohteliaisuudesta ja annat minun kertoa ja kuuntelet ja kommentoit ihan silkasta kohteliaisuudesta. Arvostan myös sitä, jos tulet käymään, tervehdit lapsiani ja kysyt kohteliaisuudesta heidän kuulumiset. Hyväksyt myös sen, että en aina vastaa puhelimeen juuri sillä sekunnilla, tai kirjoita takaisin tai en voi ex tempore lähteä kaupungille kanssasi ja jos voinkin, niin mukanani saattaa olla joku lapsistani.

Sinä taasen, joka olet omasta vapaasta tahdostasi lapseton ja et hyväksy lapsia(ni), toivon, ettet enää ota yhteyttä! En jaksa enää sumplia elämääni sinun mukaasi, sinä joko hyväksyt minut sekä lapseni ja voimme edelleen olla ystäviä tai sitten et hyväksy ja emme ole enää yhteydessä toisiimme... Raskas asia minullekin, mutta en voi muuta!