Erehdyin elämäni ensimmäistä kertaa menemään "mammakerhoon" ja sitähän se nimensä mukaan olikin... Keskustelua kakan väristä ja koostumuksesta, lässytystä ja mussutusta "äitin pieni höpönhöpönpöppö, mität se mamin muttukka haluaa, ottaako te muttukka tittiä...", vauvasta ja itsestään puhuttiin me-muodossa "onkot meillä nälkä jo, otetaankot me vähän tittiä" ja kokemuksia vauvojen värikylvystä ja vyöhyketerapiasta koliikinhoidossa... Ja minä kun kuvittelin löytäväni sieltä jonku samanhenkisen ihmisen, jonka kanssa vois vaikka tutustua täällä uudella paikkakunnalla...

Ei helv..., oo todellista .

JA MÄ EN MEE SINNE ENÄÄ IKINÄ, EI ENÄÄ IKINÄ! EI TASAN, EI TAATUSTI, EI, EI, EI, EI AMPUKAA MUT VAIKKA MIELUUMMIN!

Okei, onhan mulla jo isommat lapset ja sitte Annikakin alkaa jo olla lähempänä yhtä ikävuottaan, mutta siltikin hei haloo!!!

Pitääkö sitä äitien lapsen saadessaan muuttua lässyttäviksi ja mussuttaviksi kammotuksiksi? Ja mikä hiivatin värikylpy?

Jo raskausaikoina ihmettelin näitä "Toukokuun toivotut", "Elokuun ensimmäiset", "Joulutontut" nimityksiä, ja en mä kyllä niitä vieläkään ymmärrä... Raskaus todellakin pehmentää aivot... mutta vaan, jos sen antaa niin tehdä!